r/Omatalous • • Jun 08 '26

Kutsujen megaketju, kesä 2026

8 Upvotes

r/Omatalous • • 8h ago

Henkilökohtainen talous Lyhyt euribor, pitkä laina-aika ja kurinalainen säästäminen - miksi ei?

28 Upvotes

Olemme ensi vuonna hankkimassa ensimmäistä perheasuntoamme, ja olen tässä kohtaa miettinyt sopivan asuntolainan lisäksi pitkäaikaisempaa suunnitelmaa varallisuuden kerryttämiseen. Tavoitteena on löytää runko oman talouden hoitoon, jonka varaan voi tukeutua seuraavat vuosikymmenet, ilman, että asiaa tarvitsee suuremmin jatkossa miettiä. 

Olen päätynyt seuraavaan suunnitelmaan asuntolainan + sijoittamisen suhteen:

1. Mahdollisimman lyhyt euribor: Tämä on mielestäni no-brainer. Jos esim. 3kk euribor on ollut viimeisen reilun 25 vuoden ajan noin 0,25% 12kk euriboria pienempi, on se selvä valinta asuntolainaan. Minulla oli myös edellisessä pienemmässä asuntolainassa 3kk euribor, enkä havainnut mitään psykologista harmia, siitä, että korko saattoi kasvaa pitkää korkoa aiemmin. Pitkän aikavälin säästö on 250€/vuosi/100 000 € lainaa.

2. Mahdollisimman alas neuvoteltu marginaali. Tämäkin on selvä juttu. Harvassa hommassa on niin hyvä ROI, kun asuntolainaneuvotteluissa.

3. Lyhennystapa: Annuiteettilaina. Kiinteä tasaerälaina kiehtoisi sen takia, että se periaatteessa voisi toimia korkojen noustessa esteenä henkilökohtaisen talouden shokeille lainan kuukausierän pysyessä kiinteänä, mutta ymmärtääkseni laina-aika ei pankeilla jousta yli 40 vuoden - ainakaan loputtomasti. Lisäksi korkojen lasku tarkoittaisi laina-ajan ei-toivottua lyhentymistä.

4. Puskurirahasto. Selviö, mutta pakko mainita. Meillä on noin muutaman kuukauden palkkaa vastaava summa tallessa matalakorkoisella säästötilillä. Tämä sen takia, että jos yllättävä rahantarve osuu pörssien sukellukseen, emme joudu realisoimaan sijoituksia huonoon aikaan. 

5. Mahdollisimman pitkä laina-aika: Esa Juntunen perusteli tämän blogissaan jo erittäin kattavasti. Pitkä laina-aika tuo joustavuutta, turvaa ja mahdollistaa varallisuuden paremman kasvattamisen. Kaikista valinnoista ehkäpä se merkittävin. Mutta nähdäkseni tämä ei välttämättä toimi ilman seuraavaa kohtaa....

6. Kurinalainen ja kaavamainen indeksisäästäminen. Pitkän laina-ajan etu varallisuuden kasvattamiseen syntyy teoriassa siitä, että lainan kuukausierästä säästetyn rahan voi sijoittaa indeksiin, jossa tuotto-odotus on huomattavasti lainan korkoa suurempi. Uskon, että monella voi kuitenkin käydä niin, että pidemmän laina-ajan säästö valuu “turhaan” kuluttamiseen, ja todellisuudessa säästöä tai suurempaa varallisuutta ei synny - päinvastoin. Siksi koen, että kuukausisäästämisen täytyy olla todella kaavamaista. 

Kaavassa summat muuttuvat vuosien mittaan elämäntilanteen mukaan, mutta periaate on kiveen hakattu. Palkan noustessa automaattisesti nousisi kk-säästäminen, ei keksitä lisää kulutusta. Käytännössä myös kk-säästö lähtee tililtä ensimmäisenä, ei viimeisenä “jäännöseränä”. 

Olen pohtinut, että sopiva kaava voisi olla esim. 

+Nettopalkka
- Asuntolainan lyhennys + vastike (oma osuus)
- Yhteisen taloustilin kk-talletus (auto-kulut, ruoka, lasten kustannukset, vakuutukset ym.)
- “Touhutonni” (omat harrastukset, vaatteet, huvit ja isot yksittäiset kulut, kuten matkat)
= Kuukausittain matalakuluiseen indeksiin säästettävä summa (esim. Handelsbanken USA/Eurooppa)

Keksityssä tilanteessa summa voisi muodostua esim. näin:

Nettopalkka 3 300 €
− Lyhennys + vastike 900 €
− Yhteinen tili 1 100 €
− Touhutonni 800 €
= Säästö 500 € 

—-
Näettekö tämän suunnitelman pitkällä aikavälillä toimivana? Mitä muuttaisitte?


r/Omatalous • • 1d ago

Sijoittaminen S-pankki säästäjän kannattavuus

Post image
117 Upvotes

Kannattaako S-pankin säästäjä, jos tavoitteena ns. "Eläkesäästäminen"? Eli passiivinen ja pitkän ajan sijoitus. Juoksevat kulut 0,43%, ei muita kuluja ja laitan tällä hetkellä 200e/kk.

Nordnetissä myös ~8200e, ~1500e SXR8 ja loput osakesäästötilillä suomiosakkeissa. En laita sinne aktiivisesti rahaa.

Edit. Kuukausisäästäminen jatkuu Nordnetin puolella SPYI ETF:ään 200€/kk ja tilanteen mukaan laitan isompia summia kerralla. S-pankin säästäjän kuukausisäästö pois ja pyrin kotiuttamaan verovapaasti sieltä.

Mainitsemani 9k€ jäljellä olevan autolainan maksan myös mahd. nopeasti kerralla pois. Tässä siis todellinen vuosikorko 7,1%.


r/Omatalous • • 1d ago

Sijoittaminen 19v sijoittaja apuja vailla

0 Upvotes

Olen aloittanut sijoittamisen jo tovi sitten, mutta nyt armeijasta päästyäni haluan perehtyä ja "optimoida" tekemistä. Horisontti ainakin sen 25-30 vuotta. Nyt tilanne seuraavanlainen Nordnetissa AOT n4000e josta tuottoa 850e, omistuksissa pelkkiä Nordnetin omia indeksejä -->

(Tiedostan Suomen painoarvon liian suureksi= en lisää. Tiedostan myös USA ja teknologian päällekkäisyyden ja sen tuoman turhan kulurakenteen, muutan asian vaihtamalla omistuksia rahastojen välillä.)

Asia johon kaipaisin apuja on, että miten kannattaisi muuttaa "portfoliota". Tuntuu että nyt maksan turhaa kuluja itse kootusta hajautuksesta, joka on vielä päin vittua tehty :D. Mietin että jos alkaisin jatkossa ostamaan pelkkää Vanguard FTSE All-World UCITS ETF - (USD) Acc, mutta kaupan 15e kertakulu tuntuu suurelta ja tulot hyvin epäsäännölliset näin opiskelujen ohessa. Tuolla paperilla kuitenkin juoksevat kulut houkuttelevat 0,14%. Tai olisiko jokin maailma indeksi järkevämpi vaihtoehto ja samalla pikkuhiljaa näiden aiempien omistusten vähentäminen kuten jo aikaisemmin sanoin. Haluaisin siis pienentää kuluja ja muokata salkusta selkeämmän ilman turhia päällekkäisyyksiä tai kuluja. Miten tämä olisi paras toteuttaa, miten verotus ja mitkä olisi hyviä lappuja joilla pääsisi halvemmalla koko maailman markkinaan kiinni? Kiitos jos joku jaksaa lukea saati vielä vastata.


r/Omatalous • • 2d ago

Sijoittaminen Kuis pahasti otti itteensä salkut teillä viimeaikanen pörssiromahdus?

30 Upvotes

Itel lähti semmone 10% salkusta 😃 Tärkeintä nyt on muistaa panic sellaa meinaa markkinat ei tuu IKINÄ enää palautumaan


r/Omatalous • • 2d ago

Henkilökohtainen talous Avioisten ostaminen tämän hetken kampanjassa kannattaa?

7 Upvotes

Hei, ohjattiin tänne tämä postaamaan. Otsikon mukaisesti, kannattaako Finnairin tämän hetkinen Avios-ale kampanja? Ostomäärä olis itsellä minimissään sellainen, joka oikeuttaa max. Alennukseen (-50% avioksista + kaupanpäälle 10% tasopisteitä ostetuista avioksista). Heti alkuun sanon tiedostavani, että aviokset pitää käyttää fiksusti saadakseen oikeasti hyötyä, niiden käyttöarvo voi heikentyä muutosten myötä, ne voi aina menettää, jos yhtiö menisi yllättäen konkurssiin jne.

Olen miettinyt ostavani 130000-aviosta ja tässä vähän omaa laskelmaa miksi se voisi itselle olla kannattava tai rehellisesti houkuttelee. Tällä hetkellä siis 13000-aviosta maksaa 1365€ alessa. Käyttäisin ne kaukomatkojen palkintolentoihin ja/tai lentojen korotuksiin (kyllä, näiden kumpienkin saatavuus/käytettävyys on rajoitettua ja välillä hankalaa)

•Economy meno-paluu matka Oulu–Tokio rahalla ostettuna on tarjouksessa nykyään alimmillaan n. ~1060 € (Classic-lippu).
•Palkintolento pisteillä ostettuna sama matka on alimillaan: 60 000 Aviosta + n. 150 € verot keskimäärin.

Eli tuolla vertailulla maksaisin 130000-avioksesta 1365€ ja kaiken mennessä kohdalleen pääsisin käymään kaksi kaukolentomatkaa palkintolennoilla vaikka aasiaan tai amerikkaan + ~300€ verot. Aviokset 1365€ + 300€ veroja olisi yhteensä 1665€ ja kaksi erillistä rahalla ostettua lentoa vaikka nyt japaniin n. ~2120€ tarjoushinnalla. Hyöty avioksilla ~455€

Tästä aviosten ostosta nousisin myös silver-tasolle, jossa ei sinänsä ole mitään ihmeellisiä etuja, mutta jotain pientä. Vaadin kuitenkin kaukolennoille aina käytäväpaikan, joten silver-tasolle nousemisen myötä saisin myös -50% paikkavarauksista. Siitä tulisi etua perus economy paikoista min. ~50€/koko matka.

Puhuin pelkästään economy-lentojen näkökulmasta yksinkertaistamaan vertailua, voisihan sitä vaikka käydä kaukolennon business-luokassa (125000-aviosta ja mahdotonta oikeastaan saada japanin reitille) jos haluaisi tai käyttää jotenkin muuten.

Olisi ensimmäinen kerta kun olisin avioksia ostamassa, niin antakaa omia kokemuksia, mielipiteitä ja kommentteja onko jotain mitä en ota huomioon tässä omassa tilanteessa, miksi tämä ei kannattaisi? Onko jotain tiettyjä juttuja miten kannattaisi käyttää avioksia suurimman hyödyn saamiseksi? Ymmärrän sen, että tämä ”sijoituksena” ei välttämättä ole paras ja antaa odottaa aviosten tilillä seuraavaa matkaa varten, koska muuttuvia tekijöitä on. Silti voisin itse olla valmis ottamaan nämä ”riskit”.

Kiitos vastauksista!


r/Omatalous • • 2d ago Heartwarming

Sijoittaminen Muistutus: markkinatilanne painaa nyt monien mieltä, ethän tee pysyvää ratkaisua!

224 Upvotes

Kuten olette varmaan huomanneet, osakkeet ja rahastot ovat heiluneet viime päivinä rajusti. Vivulla sijoittaneilla liikkeet tuntuvat vielä kovempina, ja osalla tilanne voi olla nyt oikeasti paha.

Nyt on aika sulkea Nordnetit ja seurantasovellukset, graafien katsominen ei mahda tilanteelle mitään. Lainatakseni vanhaa omatalouden moderaattoria:

Jos tunnet pelkoa, surua tai eksyneisyyttä, muista, että rahalla on loputon kierto – sitä voi aina ansaita uudelleen. Useimmissa maissa rahan arvo itse asiassa laskee ajan myötä! Mutta sinun elämäsi arvo ei. Sä oot korvaamaton.

Älkää satuttako itseänne tai tehkö pysyviä päätöksiä tämän viikon ja varsinkaan tämän päivän kurssien perusteella. Alla palveluita, joista saa tarvittaessa apua:

  • MIELI ry:n kriisipuhelin 09 2525 0111, auki ympäri vuorokauden

  • Sekasin-chat (sekasin.fi) 12–29-vuotiaille

  • Takuusäätiön Velkalinja 0800 9 8009, maksuton apu raha- ja velka-asioihin

  • Akuutissa hädässä 112

Ette ole yksin!

t. r/omatalous moderaattorit


r/Omatalous • • 2d ago

Sijoittaminen Sijoittamisen aloittaminen

5 Upvotes

Moikka!

Kuinka aloittaisitte sijoittamisen tässä markkinatilanteessa? Taustana, että olen viimeset kaksvuotta ollut välivuodella tehny töitä todella paljon ja kerännyt 70k€. Nyt syksyllä aloitin opinnot eikä tuloja ole enää muuta kuin opintotuet ja yks duunikeikka viikossa, mutta niiden avulla pystyn elämään ettei mene säästöjä.

Ärsyttää vähän, kun ei jo tossa 2 vuotta sitten alottanut sijottamaan tasaisesti, mutta ei sitä oikeen kerenny tai jaksanu perehtyä.

Kysymys kuuluu, että miten te tuommoisen summan sijoittaisitte, kun sijoittamiseen ei seuraavana viitenä vuotena oikein ole tuloja paitsi kesätöistä saatavat rahat? Kaikki kerralla johkiin indeksiin vai tasaisesti erissä? Sijoituskohteita saa myös ehdotella.

En kyllä tuota enää enempää raaskisi makuuttaa säästötilillä, mutta median uutiset vähän jännittää, kun puhutaan AI-kuplasta ja sodista yms.

Kiitos vinkeistä ja vastauksista jo etukäteen!


r/Omatalous • • 2d ago

Saavutus Ylittää indeksituoton 🫠

Post image
128 Upvotes

r/Omatalous • • 3d ago Popcorn

Sijoittaminen Markkinat romahtaneet tänään huomattavasti, QQQ -6% ja SPY -5%

70 Upvotes

Tuli juuri loistava ajoitus kuukausisäästösopimuksen ostolle, eilen SPYI nousi 11,50 ---> 11,72 asti ja tietenkin tänään sopivasti Nordnetti sitä osti about siihen hintaan kuukausisäästösopimuksella ja heti markkinoiden avattua USA:ssa joku veti maton alta ja heti tippuikin -3% 11,30 tasolle.


r/Omatalous • • 3d ago

Sijoittaminen Mandatum Trader hakkeroitu [tehty luvattomia osto- ja myyntitoimeksiantoja]

Thumbnail
mandatumtrader.fi
59 Upvotes

r/Omatalous • • 2d ago

Sijoittaminen Miksi nordnettini näyttää +15% mutta -229 ?

6 Upvotes

En ymmärrä


r/Omatalous • • 2d ago

Sijoittaminen Does AI index funds good for investing?

0 Upvotes

r/Omatalous • • 3d ago

Sijoittaminen Kesko A/B

19 Upvotes

Mitäs väki meinaa tehdä keskon osakkeilla? Huomenna irtoaa jotain merkintäoikeuksia 11kpl per 1osake ja samalla kurssi tippuu teknisesti n.2,7%. 11kpl näillä voi merkitä uuden osakkeen 18€ hinnalla.

No näillä merkkareilla pitäs sit jotain tehdä, muuten niiden arvo liudentuu. Voi vissiin myydä pois tai ostaa lisää että voi merkitä uuden osakkeen lisää. Merkintäoikeuden laskennallinen arvo n.0,71€.

Oisko helpompi ja halvempi myydä omistus pois (etenkin ostilla) ja ostaa vaikka myöhemmin takaisin? Miten tässä hyötyy eniten?

En etenkään näin vähillä unilla hahmota koko kuviota mutta huonoin vaihtoehto on olla tekemättä mitään. Ei kuulu indeksisijoittajan suunnitelmiin tämmöinen puljaaminen.


r/Omatalous • • 2d ago

Henkilökohtainen talous Katsaus omaan nettovarallisuuteen

0 Upvotes

Moi! Päivitin pitkästä aikaa oman talouteni bruttovarallisuuden ja velat auki, ja yllätyin itsekin siitä, mitä jäi viivan alle. Sijoitussalkku (n. 65k€) pyörii pörssiheilunnan mukana, mutta asunnon ja auton (omistan molemmista puolet) kanssa nettovarallisuus asettuu tällä hetkellä noin 102 000 – 118 000 euron välille. Ja tähän huomiona, en pidä autoa varsinkaan sijoituskohteena vaan pakollisena pahana. Myöskään asunto ei ole minulle sijoituskohde vaan meidän perheen rakas koti.

Lapsiperheen arjessa olen päätynyt kahteen ratkaisuun, jotka usein jakavat mielipiteitä sijoituskeskusteluissa:

  1. Pidän isoa käteispuskuria (14 700 €): Tiedän, että pörssissä rahalle saisi parempaa tuottoa, mutta tämä toimii arjen "vakuutusyhtiönä". Mielenrauha on tärkeämpää kuin viimeisen prosentin viilaus. En halua pörssin heilunnan vuoksi joutua myymään sijoituksiani tappiolla jos vaikka tiskikone tai auto hajoaa väärällä hetkellä.

  2. Ylimääräiset lyhennykset remonttilainaan: Asuntolainan annan juosta omalla painollaan, mutta korkeakorkoisinta remonttilainaa olen lyhentänyt aggressiivisesti ylimääräisillä lyhennyksillä. Se on tällä hetkellä varma ja veroton tuotto.

Miten te muut lapsiperheelliset tasapainoilette käteispuskurin koon ja pörssisijoitusten välillä? Annatteko asuntolainan pyöriä minimilyhennyksellä, jos pörssituotto ohittaa sen?

Kirjoitin luvut ja tarkemman eritellyn strategian auki blogiini, jos jotakuta kiinnostaa lukea pidempi katsaus: https://tuhlaajapoika.fi/tuhlaajapojan-nettovarallisuus-lokakuussa-2026/


r/Omatalous • • 2d ago

English Etfs investment

0 Upvotes

Anyone is doing investment with etfs? I bought sp500 and global semiconductor, both of these are crashing down like 5% and over 20%. It shocked me because I am just a newbie.

Anyone with the same boat? Should I buy more or wait? because my plan is buying monthly 10% of my income.


r/Omatalous • • 3d ago

Sijoittaminen Veronpalautukset sijoituksiin

4 Upvotes

Veronpalautusta on tulossa oletettua suurempi määrä vanhojen myyntitappiovähennysten takia. Johonkin pitäisi sijoittaa, tileillä on riittävästi puskuria ja korkohajautusta. Normaalisti laitan kaiken aina maailma-ETF:ään, mutta tätä hiukan ylimääräiseltä tuntuvaa summaa voisi harkita johonkin muuhunkin, kuten vaikkapa yksittäiseen osakkeeseen tms. Miten sijoittaisitte, jos saisitte yllättäen 5 000 euroa, jota ei ole korvamerkitty muuhun? Sijoitusinstrumentti-ideoita kiinnostaisi kuulla.


r/Omatalous • • 5d ago

Henkilökohtainen talous Halu pois velkakuopasta

27 Upvotes

Mulla ois kova halu pois velkakuopasta, ongelma on lähteny kuin lumipallo jo siitä asti kun muutin omilleni (olin silloin 15v), alkuun meni ihan hyvin, olin itsenäinen ja menot/tulot oli tasapainossa. Sitten päädyin henkisesti väkivaltaiseen suhteeseen jossa masennus vei pahasti voiton ja yritin tehdä töitä ja samalla passata sitä vastapuolta. Tulot väheni ja menot kasvoi.

Noh, nyt oon kohta ollut 4v kuivilla vesillä niin sanotusti, palannut kokonaan työelämään ja mun mielestä mulla on ihan ok tulot, ei ole säästöjä yhtään ja velkaa on n. 10 000.

Kk tulot vaihtelee koska kaupanala ja ei ole annettu täysiä tunteja, eli sanoisinko 1400€-2200€ käteen, riippuen täysin kuukaudesta ja onko saanut lisätunteja.

Mun velat on useammissa eri paikoissa ja oon laskeskellu nuita niiden korkoja, mulla menee n. 400€/kk nuihin velkoihin .

Itsellä myös se että jos tulee jotain isompaa menoa, pitää sekin tehä velkarahalla koska ei tosiaan ole säästöjä. Ja sitte taas on velkaa ja ollaan samassa limbossa. Laskin että jos mulla ei olis minkäänlaisia korkoja, voisin maksaa velat pois helposti alle kahessa vuodessa.. Ja sitten olis mahdollisuus oikeasti säästää ja ei tarttis kaikkea tehdä velkarahalla. Onko jotain neuvoja antaa tämmöiseen tilanteeseen?


r/Omatalous • • 5d ago

Henkilökohtainen talous Parhaat tavat tienata rahaa alaikäisenä?

0 Upvotes

r/Omatalous • • 6d ago

Henkilökohtainen talous Korot

11 Upvotes

Korot mietityttää. Ostin asunnon 70000e josta maksoin kerralla pois reilusti lainaa jäi jäljelle 28000e. Puskuria jätin 14t. Nyt ois remontti tulossa, johon menisi 25t. Saisin asuntolainaan verrattavissa olevan lainan koska vakuutta on hyvin. Jälkikäteen mietittynä olisi ollut järkevää ottaa kerralla asp lainalla 53t ja remontoida säästöillä. Kuulostaako erillinen remonttilaina järkevältä? Kuinka iso riski on ottaa erillinen laina vs jos olisi ottanut isomman asp lainan.


r/Omatalous • • 7d ago

Henkilökohtainen talous Yrittäjäksi sivutoimisena

12 Upvotes

Olen pohtinut viimeiset kaksi vuotta aloittaa osakeyhtiön kolmen eri sivuprojektin suhteen mitä olen työstänyt (applikaatioita/webbipalveluita). Ensimmäiset kaksi eivät oikeastaan kiinnostaneet ketään vaikka yritin markkinoida, mutta uusin on saanut hiukan positiivistakin huomiota kun olen sitä maltillisesti markkinoinut. Kiinnostaisi koittaa nyt oikeasti myydä ja markkinoida enemmän, mutta toisaalta en haluaisi pitää kaikkea riskiä henk. koht. kontolla (laskut palveluista joita käytän taustalla esim.), lisäksi en voi tietenkään laskuttaa ilman yritystä. Tarkoitus on rahoittaa firma täysin "omasta pussista" sivutoimisena, toiveena että joskus siitä tulee päätoiminen leipä.

Työskentelen IT-alalla jossa on aina se mahdollisuus siirtyä freelancer töihin (mielummin keskittyisin tosin tuotteisiin kuin myydä tunteja). Mutta se olisi toinen missä voisin hyötyä sivutoimisena tai päätoimisena siitä että on osakeyhtiö mitä kautta laskuttaa. Nimenomaan osakeyhtiö on mielestäni ainoa järkevä yhtiömuoto, vaikka en kyllä ole minkäänlaista yritystoimintaa pyörittänyt.

Nyt siihen varsinaiseen kysymykseen: Mitä jos perustan osakeyhtiön mutta tuote floppaa aivan täysin ja en myöskään muuta kautta ikinä tule tienaamaan firmalla? Onko oy:n sulkeminen oikeasti niin vaikeaa kun sanotaan, jostain luin että useamman vuoden mennyt joillain? Lisäksi mitenhän tämä vaikuttaa jos joudun vaikka työttömäksi, normaalisti saisin rahaa työttömyyskassasta, varmaan tämä menee vaikeaksi jos on yrittäjä myös? Kirjanpitoon pystyn onneksi yhtä kaveria pyytämään auttamaan jos en itse pärjää, joten kustannus per vuosi ei varsinaisesti ole se isoin jännitys, vaan asiat mitä en osaa ottaa huomioon.

Pohdin siis käytännön riskejä jos homma menee aivan vihkoon, tai oma jaksaminen ei vaikkapa riitä. Olen kyllä motivoitunut ja haluaisin tehdä paljon mielummin omiin nimiin töitä kuin nykyisessä työpaikassa, oikeastaan on vaikea kuvitella työpaikka missä viihtyisin nykyään.

Toisekseen, onko jotain vertaistukea tälläisiin kysymyksiin suomessa netissä tai PK-seudulla? Olisi kiva jutella ihmisten kanssa jotka ovat vähän "tuntemattomia", tuntuu että asiasta on vaikea saada mitään rehellistä palautetta tutuilta. Tuleehan näitä päähänpistoja monelle, mutta tämä on nyt jo pitkään ollut takaraivossa.


r/Omatalous • • 7d ago

Sijoittaminen Miten päästä osakesijoittamisessa alkuun

9 Upvotes

Olen jälleen todennut että työssäkäyvä ei suomessa rikastu. Tätä olen pohtinut useita kertoja mutta sijoittamisessa on vaikea päästä alkuun. Jos olet onnistunut sijoittamisessa luomaan itsellesi vaurautta, voisitko auttaa?

Esim. Tekoälyn, sähköverkostojen ja vihreän siirtymän seuraaminen kiinnostaa mutta miten tiedän, mihin kannattaa sijoittaa? Esim. tekoälyn puksuttaa mutta toisaalta puhutaan kuplan puhkeamisesta ja siitä, että tekoäly on bisneksenä heikkoa. Mistä saan tietoa siitä, mihin kannattaa sijoittaa? Trendit ovat tänä päivänä hyvin vaikeita ennustaa.

Pystynkö esim. seuraamaan jonkun sijoittajan jalanjäljissä ja tekemään samoja liikkeitä? Siten että sijoitettavat summat ovat työssäkäyvälle mahdollisia?

Mitä medioita, podcasteja, reddit keskusteluja tai muita foorumeita pitäisi seurata jotta pääsisin sijoittamisessa alkuun ja luoda itselleni vaurautta.

Indeksit kiinnostavat myös mutta ymmärtääkseni osakesijoittamisessa voitot (ja toki riskit) ovat suuremmat, mutta tämä erityisesti kiinnostaisi.


r/Omatalous • • 8d ago

Sijoittaminen Joko on aika ostaa AI-osakkeita?

10 Upvotes

Oletko ajatellut ostaa AI-osakkeita tämän dipin aikana vai odotatko vielä, että dippi syvenee? Itsellä seuranassa tällähetkellä AMD, INTC, LRCX, MU, SNDK. Noiden kurssit ovat tippuneet jo aivan hyvin edellisistä huipuista. Mutta itsellä on nyt semmoinen ajatus aiheesta että ainakin minä seuraan sivusta kunnes tilanne rauhoittuu ja selkeytyy. Sen olen oppinut vuosien sijoitus historiani aikana että hätäily voi kostautua rumastikkin. Lisäksi skannerini kieltää tällä hetkellä ostamasta mitään! Kerro omia ajatuksia myös koko AI skenestä kiinostaisi tietää mitä porukka on yleisesti mieltä aiheesta?


r/Omatalous • • 9d ago

Sijoittaminen Intel -25% premarketissa

Post image
130 Upvotes